Visuaalinen ilme
isolle kokonaisuudelle tai pienemmälle yksittäiselle sovellukselle. Alusta alkaen suunniteltuna tai jo käytössä olevaa ilmettä soveltaen.


ILME KIRJANMERKILLE JA POSTIKORTILLE
Asiakas: XAMK
Visuaalisen ilmeen suunnittelu Helper — kestäviä työllistymispolkuja maahanmuuttaneille -hankeen markkinointi materiaaleille. Fontti ja värimaailma mukailee hankeessa jo aiemmin käyttettyjä materiaaleja.
ILME NETTISIVUILLE
Asiakas: Pohdinanpaikka, Maarit Väisänen
Yrityksen jo olemassa olevien nettisivujen ilmeen ja käyttöliittymän freesaus. Uudistukset on toteutettu muokkaamalla sivustolla käytössä olevaa pohjaa niin, että sivusto oli toiminnassa koko prosessin ajan.
Suunnittelun lähtökohtana oli asiakkaan toive käyttää sivujen kuvituksessa hänen itsenä ottamia luontokuvia.
Sivustolla freesattiin
– käyttöliittymä
– layout
– värimaailma
– typografia



VISUAALINEN ILME
Asiakas: Juvan kunta
Visuaalisen ilmeen suunnittelu Juvan Kulttuurikasvatussuunnitelmalle. Suunnittelun lähtökohtana oli asiakkaan tarve toteuttaa suunniteltua ilmettä jatkossa itse. Ilmeestä löytyvät kuvitukset ovat osa Juvalla tarjolla olevaa kulttuuria sekä kulttuurihistoriaa. Ilmeen värimaailma on Juvan kunnan graafisen ohjeiston mukainen.
Asiakas sai käyttöönsä:
– 3 erilaista logoa viestin kohdentamiseksi
– 2 kuvitusta
– 2 banneria
– 2 julistepohjaa
– graafisen ohjeiston inspiroimaan visuaalisen viestinnän tuottamisesa





HANKEILME
Asiakas: XAMK
Visuaalinen ilme Jelppis – osaamista ja tukea hankekehittämiseen -hankkeelle. Ilme sisältää logo, värimaailman ja graafiset elementit.
Ilmeen pohjalta tuotetut materiaalit:
– paitapainatus
– flyeri
– 5 -sivuinen haitariesite
– 4 sivuinen A5 esite
YRITYSILME
Asiakas: JPS Palvelut
Visuaalisen ilmeen suunnittelu kotiin ja yrityksiin vietäviä palveluita tarjoavalle yritykselle.
Ilmeen pohjalta tuotetut materiaalit:
– autoteippaus
– somekuvia
– lehtimainoksia


YHDISTYSILME
Asiakas: Yhdenvertainen Etelä-Savo ry
Yhdistyksen visuaalinen ilme sisältää:
– logon
– visualisoidun slouganin
– värimaailman
– typografian
– simppelit nettisivut